Elektroninen urheilu, eli Esports tai e-urheilu, on viime vuosina kasvattanut suosiotaan vauhdilla, jota monetkaan eivät osanneet ennustaa. Lähitulevaisuudessa myös teknologian kehitys, kuten 5G-verkon yleistyminen, on avainasemassa e-urheilun kasvussa. Kasvavat latausnopeudet tarkoittavat huomattavasti parempaa kilpapelaamisen areenaa, kuten jokainen online casino tietää.
Nyt kaksi alan johtavaa maailmanlaajuista järjestöä ovat päättäneet lyödä hynttyyt yhteen sen verran, että allekirjoittivat strategisen yhteistyön aloittamista koskevan sopimuksen. Tämä strateginen kumppanuus on merkittävä askel e-urheilun kehityksessä, sillä se yhdistää kaksi merkittävää toimijaa, jotka pyrkivät edistämään alaa ja sen asemaa urheilun maailmassa.
E-urheilu ja sen taso tänään
E-urheilu on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti, ja sen suosio jatkaa kasvuaan. Elektronisen urheilun kasvu on ollut erityisen voimakasta Aasiassa, mutta myös muualla maailmassa se on saanut yhä enemmän jalansijaa. E-urheilun kasvun myötä myös sen järjestäytyminen on kehittynyt, ja erilaiset e-urheiluliitot ovat nousseet tärkeään rooliin. Vuonna 2022 elektronisen urheilun markkinat ylittivät jo huikean 1 miljardin dollarin rajan ja harrastajia lajilla on ainakin 500 miljoonaa. Turnaukset ovat erityisen palkintorikkaita ja niissä kisataan huikeista summista, parhaimmillaan jaettava potti on suuruudeltaan yli 20 miljoonaa euroa!
Suomessa elektroninen urheilu on noussut kovaan kurssiin etenkin koronan pakottaessa ihmisiä pysyttelemään enimmäkseen kotosalla. Viimeinen jokseenkin virallinen tilastotieto on vuodelta 2021, jolloin Suomessa oli jo yli 100 000 Esportsin harrastajaa. Luku on sittemmin varmaankin kasvanut entisestään. Maamme suosituimpiin kilpatasolla pelattaviin peleihin lukeutuvat suuren maailman tyyliin muiden muassa Dota 2, Counter-Strike: Global Offensive sekä League of Legends. Suomessa toimii myös ikiomat alan urheilujärjestöt eli ENCE ja HAVU Gaming.
Yhteistyön aloittavat järjestöt IESF ja GEF
Kansainvälinen e-urheiluliitto (IESF) on yksi merkittävimmistä e-urheilun järjestöistä. Se on perustettu vuonna 2008 ja sen jäseninä on yli 50 maata. IESF:n tavoitteena on edistää e-urheilua ja sen asemaa urheilun maailmassa. Se järjestää muun muassa kansainvälisiä kilpailuja ja pyrkii edistämään Esporstin tunnustamista virallisena urheilulajina.
Global Esports Federation (GEF) on toinen merkittävä e-urheilun järjestö. Se perustettiin vuonna 2019 ja sen tavoitteena on edistää e-urheilua maailmanlaajuisesti. GEF pyrkii edistämään lajin tunnustamista urheilulajina ja sen asemaa urheilun maailmassa. GEF järjestää myös kansainvälisiä kilpailuja.
Mitä yhteistyö tuonee tullessaan?
IESF:n ja GEF:n välinen yhteistyö on merkittävä askel e-urheilun saralla. Yhteistyön myötä molemmat järjestöt voivat hyödyntää toistensa resursseja ja asiantuntemusta alan edistämisessä. Yhteistyö mahdollistaa myös Esportsin kehittämisen entistä laajemmin ja monipuolisemmin.
Yhteistyön myötä IESF ja GEF voivat myös yhdessä järjestää erilaisia e-urheilutapahtumia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi yhteisten kilpailujen järjestämistä tai yhteistyötä erilaisten Esports-tapahtumien markkinoinnissa ja järjestämisessä. Samalla alan standardointi helpottuu ja yhtenäisten sääntöjen, määräysten ja kilpailumuotojen kehitys muuttuu helpommaksi.
Lisäksi IESF:n ja GEF:n välinen yhteistyö on merkittävä askel elektronisen urheilun kehityksessä. Se osoittaa muille, että e-urheilu on tulossa yhä merkittävämmäksi osaksi muun urheilun maailmaa. Yhteistyö myös vahvistaa elektronisen urheilun kokonaisasemaa ja auttaa sitä saavuttamaan yhä laajemman yleisön. Yhteistyö on myös merkki siitä, että e-urheilu on tulossa yhä järjestäytyneemmäksi ja ammattimaisemmaksi toimialaksi. Yhtenäinen rintama nostaa elektronisen urheilun tuttujen urheilulajien rinnalle vaikkapa ihan Olympialaisiin saakka, ja helpottaa vuorovaikutusta suurten kansainvälisten järjestöjen ja tahojen kanssa.
Lopuksi mainittakoon, että IESF:n ja GEF:in harmoninen yhteistyö luo oivan pelikentän erilaisten sidosryhmien, kuten pelikehittäjien ja sponsoreitten väliselle yhteispelille. Elektronisenkin urheilun saralla siis todistetaan sitä, miten yhteishenki ja tahto puhaltaa yhteen hiileen, saavat positiivisia asioita aikaan!